Kun syö vähän, elää pitkään, näin väittävät tutkijat. Kärjistäen voisi siis todeta, että ei tarvita mitään ihmelääkkeitä, huippukuntoa, mukavaa elämää, jotta sata vuotta tulee täyteen.

Toki hyvistä geeneistä on myös hyötyä. Sadan vuoden rajapyykille pääsyyn vaaditaan lisäksi positiivista elämänasennetta ja kykyä sopeutua kohtalon tuomiin tilanteisiin. Se mikä ei tapa, vahvistaa –asenne on yllätys yllätys hyvinkin yleinen pitkäikäisillä tervaskannoilla.

Pitkän elämän salaisuus, ikuinen nuoruuden lähde on kiinnostanut kautta aikojen. Se on ollut mysteerio, joka on innoittanut monia ihmisiä. Siitä on kirjoitettu kirjoja ja tehty elokuvia. Milloin on vannottu tiibetiläisten riittien nimiin, milloin muiden henkisten harjoitteiden.

Vastaus voi nykytutkimuksen valossa löytyä kuitenkin siitä mitä syömme – ja ennen kaikkea siitä, miten vähän syömme.

Kun tutkijat ovat selvitelleet satoja tuhansia tapauksia ja haastatelleet korkean iän saavuttaneita ihmisiä, heillä on useimmilla on ollut yksi hyvin selkeästi yhdistävä tekijä: he ovat syöneet vähemmän eli nauttineet vähemmän kaloreita kuin keskivertoihmiset. Elämään on kuulunut jopa suoranaista nälkää; ei yltäkylläisyyttä eikä ylipainoa. Pitkän iän salaisuus ei myöskään ole ollut niin sanottu helppo elämä.

 

aivot-punajuuripaistos

Ei koskaan mahaa täpötäyteen

On todettu, että ihmiset jotka popsivat noin 30 prosenttia vähemmän ruokaa kuin kuluttavat, elävät pitkään, eivätkä tuhoisat happiradikaalit, elivoimaa syövät tappajat, pääse turhan helposti tekemään tuhojaan. Näin ollen pitkän iän takaavaan ruokavalioon olisikin hyvä kuulua noin puolet hiilihydraatteja, neljäsosa proteiinia ja neljäsosa hyviä rasvoja.

Kaikkea saisi syödä, mutta vain vähän. Ohjeet nojaavat hyvin pitkälle tiibetiläiseen elämisentaitoon, jonka mukaan vatsaa ei saisi koskaan syödä täpötäyteen, vaan ruokailu pitäisi lopettaa, kun vatsassa on tilaa vielä kolmasosan.

Pieniruokaisuus, nälkä ja paasto kuulostavat kuitenkin varmasti miltei kirosanoilta tälle jättikokojen ja mega-annosten sukupolvelle, jossa kaikki on isompaa: ruoka-annokset, virvoitusjuomat, makeiset…

 

Avocados isolated on a white backgroundEi happiradikaalien tihutöitä

Kun 115-vuotiaana vatsalaukun syöpään kuollut hollantilaisnainen antoi kehonsa tieteen käyttöön, tutkijat ällistelivät: nainen oli terveyden perikuva. Kehosta puuttuivat happiradikaalien tihutöiden seuraukset: verisuonet eivät olleet kalkkeutuneet, aivot olivat täysin kunnossa, sydän ja sisäelimet olivat vaurioittumattomat. Jos syöpä ei olisi tappanut naista, hän olisi elimistönsä puolesta voinut elää jopa 140 vuotiaaksi!

Nainen ei kuitenkaan ollut mikään vitamiinibisneksen mannekiini eikä liikuntafriikki. Hän syntyi keskosena, sairasteli paljon lapsena, kärsi jopa nälkää toisen maailmansodan aikana. Hän popsi kaikkea kohtuudella mutta vähän, joi lasillisen viiniä ruuan kanssa ja lasillisen likööriä viikonloppuna.

Niukkuutta on aika vaikea mainostaa tämän päivän ihmisille, vaikka sen seuraukset voisivat olla hyviä. Kun pizzabufeesta saa syödä niin paljon, että napa rutisee, on harva valmis vaihtamaan kylläisyydestä raukean olonsa vaikkapa ranskalaisen keittiön herkullisiin mutta pieniin annoksiin. Niistähän jää nälkä. Niukkuudesta ei olla valmiita maksamaan.

Mutta kuka keksisi lanseerata vähäruokaisuuden trendiksi? Tällä tavoin kansanterveys kohenisi ja valtio säästäisi miljoonia diabeteksen ja verisuonitautien hoidosta ihan kuin itsestään. Miltä kuulostaisi slogan: syö vähän, elät kauemmin, syö paljon, elät lyhyemmin.

Teksti: Raija Kivimetsä

 

Pin It on Pinterest

Share This